Kotiuduin jäähallilta reilu tunti sitten, ja olen edelleen ihan täpinöissäni. Piti mennä tällä kertaa ihan vain muiden äitien kanssa kannustamaan, kun Nupsin pojat kohtasivat jo toista kertaa lyhyen ajan sisällä Jäähongan. No, toisin kävi, kuuluttajaksi sitten jouduin, ja varsinaiseen pyöritykseen. Oli meinaan jonninverran vauhtia ja vaarallisia tilanteita, suuria tunteita ja tunnelmaa hallissa... Pojatkin pelasivat suurella sydämellä, ja aiheuttivat sydämentykytyksiä meille äideille - ja varmaan myös isille. Ja voi sitä tunnetta, kun loppusummeri soi ja Nupsin pojat seisoivat jäällä iloiten ja hurraten voitettuaan Jäähongan (joka johtaa lohkoa ja jolle tämä oli syksyn ensimmäinen tappio) 5-4.

Esikoisella vain oli vähän surkeat fiilikset, sillä hän lämäsi kiekon suoraan yhden Jäähonkalaisen jalkaan, ja poika oli loppupelin poissa, sillä kiekko taisi napsahtaa ilkeästi juuri suojuksen ulkopuolelle. Pojan isä, yksi joukkueen huoltajista, menetti tyystin malttinsa ja ajettiin sitten ulos. Tilanne oli sikäli vähän siinä ja siinä, sillä Nupsin pojat olivat paitsiossa, mutta tuomari ei ollut ehtinyt sitä viheltää, kun esikoinen veti lämärinsä. Tahallaan poika ei siis toista satuttanut, ja kävi heti pelin päätyttyä kyselemässä oman joukkueen huoltajilta, tiesivätkö kuinka pojan oli käynyt, ja olisi käynyt pyytämässä anteeksikin, mutta ilmeisesti sekä poika että ulosajettu huoltaja-isä olivat jo ehtineet lähteä pois. Tylsää, mutta kuuluttajakoppiinkin asti kuului tuon huoltaja-isän kielenkäyttö, joka oli kauniisti sanottuna varsin värikästä. Yksi Nupsin äideistä kävi sanomassa miehelle, joka ei suostunut lähtemään ulos, että olisi aika siirtyä ulkopuolelle, ja häntä mies uhkaili vetää turpiin. Ja poika makasi penkillä ja kiroili vähintäänkin yhtä lujasti. No, mitä isot edellä, sitä pienet erässä, niinhän sitä sanotaan.

Lisäväriä (jos sitä nyt edes kaivattiin enää) toi sitten vielä naapurikoulun yläkoululaisten päähänpisto ryömiä Jäähongan vaihtoaition alle ja heittää sieltä papatteja pelaajien jalkoihin... Voi hyvät hyssykät sentään, en muuta sano. En enää ymmärrä mitään, kun ei edes ysiluokkalaisilla ole tuon enempää järkeä päässään. Pojille taitaa napsahtaa ikäviä seurauksia tuosta, sillä tekijät ja nimet ovat tiedossa. Esikoiselle ei tänään maaleja tullut, mutta ketjukaveri teki kypärätempun ja esikoinen syötti niistä maaleista jokaisen. Ja koko joukkue kunnostautui monella tapaa, jäähyaitiossa ei juuri nupsilaisia nähty, ja maalivahtikin venyi muutamiin loistosuorituksiin.

***

Ja sitten muihin juttuihin. Kommentteja tuli edelliseen postaukseen kovasti, kiitos vain kiittämästä kaikille blogiarvonnan voittajille. Sartsa, ei meillä pakko ole ylitöitä tehdä, mutta nyt alkoi aika olla tiukalla, että sai kaikki työnsä tehtyä määräaikaan mennessä, joten siitä syystä venyttelin päiviä myös viikonlopun puolelle. Harvinaisempaa tuo kohdallani on. Tuumasin, että tuleepahan vähän joululahjarahojakin siinä tienattua. Mohariina, ensimmäiseksi tuli kyllä mieleen, että huivihan tuosta tulee.  Väri on aivan upea, edelleenkin. Anonyymille sanoisin, että sukkaongelma ei kohdallani johdu muusta kuin siitä surullisenkuuluisasta kahden kappaleen syndroomasta - lapastenkin tekeminen on minulle aina yhtä hankalaa, vaikka niissä ei ole edes kantapäätä tehtävänä...

***

En edelleenkään ole ehtinyt kuvaamaan yhtäkään viime aikoina valmistunutta työtä - ärgh! Yksi pipo taas tuli valmiiksi ja päätyi arpajaisvoittokassiin, ja innostuin neulomaan Lion Brandin ilmaisohjeella huivia tädilleni, joka täyttää pian 80 vuotta, lankana,  hupsis vaan, Novitan Puro. Idea on kiva, mutta katsotaan nyt, miltä lopputulema näyttää. Jos ei tuo miellytä, on vielä muitakin ideoita plakkarissa, tosin aika käy sitten jo vähän vähiin, synttärijuhlinta kun on puolen kuun tienoissa.

Huomenna olen kuopuksen kanssa taas Helsingissä liikenteessä: Lastenklinikalle on taas asiaa. Onneksi, tulee oltua edes kolmen päivän ajan poissa työpaikalta kaiken ylituyöskentelyn jälkeen...