Päässä napsahtaa kohta jokin nauha tai piuha vuodatuksen kanssa. Sivun latautumisen odottelu on kuin siitä vanhasta Helismaan biisistä, jossa etana lähetettiin kesken korttipelin Albertinkadulle pimeää pulloa ostamaan. Kun hämähäkki ja kilpikonna olivat odotelleet koko yön ja epäilivät jo etanan pihistäneen rahat ja jättäneen heidät turhaan odottamaan, kuului ovelta etanan kiukkuinen vastaus: "Jos te soimaatte mua noin, en lähde ollenkaan!"

Se siitä aiheesta. Viikonlopusta ei juuri kerrottavaa ole, kotona olen olla möllötellyt ja yrittänyt tehdä jotain järkevääkin, mutta heikoksi on tulos jäänyt. Pesukoneen luukku sulkeutuu kyllä nätisti, mutta se pussautteli vettä pitkin kodinhoitohuoneen lattiaa, joten isännän piti rassata sitä vähän omin päin. Jokin putki oli ilmeisesti jostain tukossa, ja aikansa sitä putsattuaan homma hoitui ja kone suostui pesemään ja pitämään vedet vatsassaan. Tosin siinä vaiheessa oli sitten jo kuivatusilmat menetetty, ja nythän ei sitten kuiva mikään.

Lapset ovat olleet koko viikonlopun erityisen rasittavia.  Erityisesti esikoisella on jokin outo vaihe menossa; on yksinkertaisesti mahdoton liikkua tai olla huushollissa hetkeäkään ilman jotain äänekästä mesoamista. Jos hän ei hyräile tai länkytä jotain epämääräistä biisiä tai muten vain mölyä jotain käsittämätöntä hokemaa, niin sitten paukuttelee käsiään yhteen, kolistelee ja rummuttaa kaikkia eteen osuvia pintoja tai tömistelee edestakaisin. Ruokapöydässä ei voi istua hiljaa paikallaan ja syödä, vaan koko ajan on selitettävä pitkästi, laajasti ja täysin asian vierestä jotain, mikä ei taida kiinnosta ketään muuta. Ja vieressä neiti yhdeksänvee matkii koko ajan. Jopa isäntä, joka noin normaalisti on kuin viilipytty, hermostuu. Puhumattakaan nyt minusta.

Ilmeisesti tästä jatkuvasta melusaasteesta johtuen valvon koko ajan tosi myöhään, että edes vähän aikaa saisi olla rauhassa ja hiljaa omien ajatustensa kanssa. Tosin yleensä olen sitten niin väsynyt, ettei aivoparoistani löydy enää yhtään järjellistä sellaista. Ei ihme, etteivät käsityötkään edisty.

Eilen illalla yritin parhaani mukaan päästä eteenpäin hys-hys-työssäni. Jossain vaiheessa katsoin tekemääni tarkemmin ja purin viimeiset viisi kerrosta. Tänään en ole jaksanut vilkaistakaan mokomaan. Sitä olympialaisneuleen koetilkkuakin piti neuloa, mutta katin kontit. Jostain sain päähäni, että kuopukselta puuttuu kiva hihatin. Sitä piti sitten ryhtyä neulomaan. Se nyt sentään sujuu edes joten kuten. Värikynäpeittoa ei kukaan ole edelleenkään ommellut kasaan.

Sen sijaan päätin tänä aamuna harrastaa jotain aivan muuta, ja vedin appiukon lahjoittaman haitarin vaatekomerosta ulos, etsin kissojen ja koirien kanssa pari sopivaa nuottia ja nuottitelineen, ja vietin tunnin verran makuuhuoneessa soittopeliä rääkäten. Lopulta oli pakko lopettaa, kun soitin alkoi painaa kuin synti ja tuskanhiki helmeili otsalla. Mutta sainpahan "vedettyä" sentään pari kappaletta edes jotakuinkin vähän sinne päin. Se on jo saavutus sekin, kun en ole soittopeliini koskenut varmaankaan puoleen vuoteen. Pitäisi vähän katsella ympärilleen, josko jostain lähistöltä löytyisi mahdollisuuksia ottaa soittotunteja - kaipaisin taatusti neuvoja ainakin tekniikkapuolella.

Iltasella vietimme hienon hetken ulkosalla, vaikka vettä tihkuttikin. Isäntä oli koko päivän polttanut "kokkoa" varastomme takana eli polttanut kaikenlaista roskaa ja oksaa, kun kerran se vesisateisena päivänä on turvallisempaa kuin muuten. Sitkein sissi poltettavaksi oli talomme pohjoispäädystä kaadetun hongan juurakko, joka paloi hyvinkin puoli päivää, eikä tainnut palaa vieläkään kokonaan. Kun kerran oli nuotio, niin minä hurautin skootterilla kauppaan hakemaan grillimakkaraa ja vaahtokarkkeja, ja sitten istuimmekin koko perhe nuotion ympärillä makkaroita käristäen.

Taas väsyttää. Jos olisin oikein fiksu, menisin kiireesti silittämään huomiset työvaatteet ja sukeltaisin sitten unten maille. Mutta kuten tunnettua, olen vain vähän fiksu, joten taidan mennä ainakin hetkeksi television eteen neulomaan kuopuksen hihatinta.