...mikä tarkoittaa, että öitä on liian vähän - joko teen joululahjoja tai sitten nukun...hmmm... valinta ON vaikea! Vielä on kesken apen huopatossut ja isoveljen solmio, aloittamatta ovat puuttuvat pesusienet sekä veljen naisystävän lahjat... ehkä noiden viimeksimainittujen kohdalla on pakko antaa periksi ja ostaa hänelle lahja. Jossain välissä kun on pakko nukkua, paketoida kaikki lahjat ja viimeistelläkin nuo melkein valmiina olevat... ja töissäkin pitää vielä käydä.

Lasten joulu alkoi tänään, aamulla kello kahdeksan (järjetön aika!) oli joulujuhla, ja samalla loppui sitten koulu. Aviosiippa lomailee nyt uuteen vuoteen asti, joten minä voin huoletta puurtaa omalla työpaikallani (HAH!). Onneksi menemme aattona vanhempieni kotiin, voin jättää siivoamisen vähemmälle ja tehdä tämän vuoden viimeisen suursiivon uuden vuoden varalle.

Tiistaina olin kuopuksen kanssa Lastenlinnassa. Neurologi ei aivan jakanut HYKSin foniatrin mielipidettä, mutta suhtautui asiallisesti tilanteeseen. Nyt alkaa siis aivan uusi tapaamis- ja koerumba. EEG on jo sovittu tammikuun puoleen väliin, MRI katsotaan myöhemmin. Lisäksi tulemme tapaamaan endokrinologin (mikä lie se sitten onkaan??) ja geneetikon ja varmaan muutakin mukavaa sakkia. Jos ei tästä muuta iloa ole, niin ainakin nippukaupalla uusia sanoja tässä oppii. Todettakoon myös, että kuopus on pitkä. Siis todella pitkä seitsemänvuotiaaksi. Pituutta on hilkun verran alle 140 cm ja kasvua on ollut viime vuoden huhtikuusta 14 cm. Neurologi ei ollut huolissaan, sillä minä ja siippa olemme molemmat pitkiä, mutta varmuuden vuoksi nyt sitten tätäkin asiaa syynätään. Toisaalta olen tyytyväinen ja toisaalta kyyninen... mutta varmaksi voin sanoa, että en ole varauksettoman innostunut. Kuopuksen kannalta on hyvä, että asiat selvitetään, jos niitä nyt yleensä on mahdollista selvittää, mutta miltä mahtaa lapsesta itsestään tuntua tämä jatkuva sorkkiminen ja syynääminen, en osaa oikein kuvitellakaan. Ja pitäisikö tässä tilanteessa jotenkin erityisesti huomioida myös esikoinen, jolla ei sitten kehityksen ja muun kanssa ole ongelmia lainkaan...

Esikoisen todistus oli loistava, kuten aina. Ja jopa nuo käytös- ja huolellisuusarvostelut ovat parantuneet. Aviosiipan mielestä olisi kohtuutonta, jos ne enää tuosta parantuisivat. Ehkä tämä on jokin poika-tyttö -juttu, en tiedä, sillä minun isoveljeni oli minuakin huolellisempi ja paremmin käyttäytyvä, joten minulla ei ole omakohtaista kokemusta tästä "pojat on poikia" -mentaliteetista, paitsi aikuisten miesten kohdalla... Olen kuitenkin antanut itselleni kertoa, että normaalisti pojat ovat koulussa villimpiä ja huolimattomampia kuin tytöt. Fine, ehkä näin onkin ja vaadin hiljaa lapseltani liikoja. Minä olin villi ja huolimaton tyttö, eikä se minua koskaan lapsena huolettanut, ehkä kuitenkin vanhempiani. Esikoisen suurin ongelma lienee minulta peritty kiivas luonne ja tulinen temperamentti. Minäkin tappelin kersana jatkuvasti, lähinnä kuitenkin poikien kanssa, ja olinkin parhaan (poika)kaverini mielestä yhtä hyvä ellen parempikin poika kuin monet hänen tuntemansa pojat (mukaanlukien isoveljeni). Suurin kohteliaisuus, jonka koskaan olen mieheltä tai siis pojalta saanut... =)  Esikoinen ei siis todellakaan tappele jatkuvasti, vaan hän on opetellut hillitsemään itsensä paremmin kuin mihin minä koskaan pystyin. Joten turhaan huolehdin, ja miksi huolehtisinkaan, onhan minustakin kasvanut suht' rauhallinen aikuinen.

Kuopuksen todistusta - jos sellaista olikaan - en ole vielä nähnyt. Neiti otti ensimmäisen joulujuhlansa ihastuttavan rauhallisesti ja pärjäsi esiintymislavalla mainiosti. Hänestä on tullut huikean nopea oppimaan runomuotoista tekstiä - olen aivan äimänä tämänkin uuden taidon edessä. Laulun sanat ja koulussa opitut lorut ja runot tulevat ulkoa kuin vettä vaan. Että kuinka niin kapea-alainen työmuisti?

Minulla oli eilen pikkujoulu - tai siis ei varsinaisesti pikkujoulu, mutta näin ajattelin, sillä minulta jäi firman pikkujoulu ensimmäistä kertaa sairiksen takia väliin, ja nyt otin sitten vahingon takaisin. Iso yhteistyökumppanimme oli kutsunut yhden järjestelmän tiimoilla työskentelevät ajankohtaispäivään, ja koska minä testaan ko. järjestelmää, myös minut oli kutsuttu. Päivä meni asiallisissa asioissa, mutta illalla saimme valmistaa japanilaisen, neljän ruokalajin illallisen Sami Garamin johdolla. Miso-keittoa, sushia, sukiyakia ja hedelmätempuraa, NAM! Kerrassaan miellyttävä kokemus, ja Sami todella miellyttävä tuttavuus erilaisten julkkiskokkien joukossa. On hienoa havaita, että jotkut ihmiset selviävät kuuluisuuden, menestyksen ja julkisuuden mukanaantuomasta glooriasta antamatta sen keltaisen nesteen nousta päähänsä. Yhtä hyvää arvosanaa ei valitettavasti voinut antaa kaikista paikalla olleista miehenpuolista, mutta siitä asiasta narisimme jo riittävästi mukanaolleen (nais)työkaverin kanssa kotimatkalla. On oikeastaan aika tyydyttävää huomata olevansa hyvää vauhtia matkalla kunnon narttuvaiheeseen... kun ei vain jaksa keski-ikäisiä humaltuneita miehenpuolia ja heidän Keskinäisen Kehumisen Kerhoaan... huokaus.

Tänään pitää rynnätä työpäivän jälkeen tekemään viimeiset lahjaostokset tuohon läheiseen ostoshelvettiin. En osaa edes kuvitella, millainen ryysis siellä varmaan on. Paras olla ajattelematta sitä etukäteen.

Ai niin, ja vielä piristäväksi loppukaneetiksi: läskinkarkoitus sujuu hyvin jopa eilisillan mässäilystä huolimatta: kokonaispudotus 7 kg lokakuun alusta. Hyvä minä!