Näin on. Vaikka eilen oli aivan tautisen, sairaan kiireinen päivä. Juuei, töissä en ollut, koska Kuopus piti viedä säännönmukaiseen tarkastukseen Lastenklinikalle. Meiltä käydään Lastenklinikalla ja Lastenlinnassa aika usein. Tällä kertaa päivän epistolan aiheena oli Kuopuksen ennenaikainen puberteetti ja sen jarrutushoidon seuranta. Lastenklinikalla on joku remontti, eikä vastaanotto ollutkaan jo tutuksi tulleessa paikassa, vaan siellä oli ainoastaan lappu, jossa ohjattiin ystävällisesti käyttämään hissiä nro 3 ja menemään sillä kolmanteen kerrokseen. Etsimme siis hissin numero 3 ja painelin nappia jo hieman tuskastuneena, kunnes tajusin lukea silmieni korkeudella olevan lapun: Räjäytystöiden vuoksi hissi on suljettu. Ei kun takaisin portaikkoon ja kolmanteen kerrokseen. Kyllä huvitti, olen niin väsy, etten edes jaksa enää käyttää omia aivojani, vaan luen sokeasti ohjeita ja toimin niiden mukaisesti.

Vastaanotto löytyi, lääkäri oli tyytyväinen tilanteeseen, reseptit saatiin uusittua, verikokeet otettua ja hormonipiikki vielä tuikkaistiin neidille takapuoleen lopuksi. Ulos päästyämme olin aika uupunut, sillä verikokeiden otto samoin kuin piikitys eivät onnistu ilman jonkinasteista henkistä vääntöä, neiti kun ei (yllätys, yllätys) yhtään tykkää piikeistä.Oloa helpottaakseni ilmoitin, että nyt mennään akvaariokauppaan, ja huristimme Ruoholahteen. Asiantuntevan palvelun avustuksella teimme nopeita päätöksiä, ja nyt meillä on kaksi uutta perheenjäsentä: hunajarihmakalat Pasi ja Anna. Ostin myös lisää kasvillisuutta, joka toistaiseksi odottelee istutusvuoroaan pesuvadissa, kun ei eilen ollut aikaa.

Iltapäivällä minulla oli ensin kampaaja (nyt on uusi pää) ja illaksi piti ajaa uudestaan Helsinkiin hoitamaan seurakunnanvaltuutetun velvollisuuksia. Kotona olin vasta yhdentoista jälkeen, onneksi mamma ja pappa taas hoitivat lapsia, kun siippakin on sopivasti työmatkalla. Kokous oli hyvä, ja ensimmäistä kertaa oli sellainen olo, etten ollutkaan päiväkodin hiekkalaatikolla... *tirsk* Näissä kokouksissa on myös se hyvä puoli, että saan viedä kotiin hyvän ystäväni, joka on seurakunnassa töissä ja kokouksien sihteeri, ja saamme siis aina ainakin kolmen vartin ajan yhdessä parantaa maailmaa ja höpötellä asioitamme.

Näin nopeasti ne valivalit vaihtuvat pieneen hymyyn... vieläkin väsyttää ja hieman takaraivossa harmittaa se, että huomenna on tultava töihin, mutta kuitenkin... !